Menestystekijämme
- Kehitämme talonsisäisesti kokonaisia tuote- ja palvelukonsepteja ideasta ohjelmointitoteutukseen, myyntiin ja ylläpitoon asti.
- 2 vuoden aikana olemme toteuttaneet jo lähes 100 onnistunutta ohjelmistoprojektia pienistä avaimet käteen tuotteista aina lähes vuodenmittaisiin toiminnanohjausjärjestelmäprojekteihin.
- Erikoisosaamiseemme kuuluu vaativien tietojärjestelmien arkkitehtuuri ja ohjelmointi. (Käytämme ohjelmoinnissamme haluttua Python-ohjelmointikieltä, samaa mitä esim. Google käyttää.)
- Yhtiömme menestyksen voimme sanoa olevan henkilökunnan innovatiivisen ja hyvän hengen ansiota.
Asiakastyytyväisyys
Asiakaspalvelussamme lähdemme siitä, että jokaisen asiakkaan tyytyväisyys on saavutettava. Uskomuksemme mukaan, tyytyväisen asiakkaan mielipide meistä kantaa kauas, mutta tyytymättömän vielä kauemmas. Tyytyväinen asiakas saavutetaan reilulla toiminnalla, joka tarkoittaa, että olemme saavutettavissa mihin kellonaikaan tahansa ja pyrimme ratkaisemaan asiakkaan huolet keinolla millä hyvänsä.
Tulosta tekevä myyntiorganisaatio ja huippuunsa hiottu tuotantoprosessi
Vuoden 2008 aikana olemme panostaneet myyntiorganisaatiomme kehittämiseen toimivaksi ja syksystä 2008 selvää tulosta onkin jo ollut nähtävissä. Toinen kriittinen tekijä on ollut saada tuotantoprosessi toimivaksi eli ottaa tuotekehityksessä huomioon tuotteiden monistettavuus, jota on hiottu huippuunsa.
Yrityksemme näkyvyys ja markkinointi
Olemme mukana erityisen kilpailutetulla markkina-alueella. Kilpailijamme ovat saaneet jo pitkän etumatkan jokaisen tuotteemme osalta ja sen kiriminen tulee vaatimaan ponnistuksia ja vaivaa. Olemme kuitenkin valmistautuneet haasteeseen ja tavoitteenamme on ottaa sekä perinteisillä että uusilla markkinointitavoilla osuutemme markkinoista. Yrityksemme imagoa ja brändiä kehitämme jatkuvasti toimimalla tulevaisuudessakin ammattimaisesti ja luotettavasti. Kotisivumme sisältö, ajankohtaista-sivusto, markkinointi ja vuosikatsaukset kertovat enemmän toiminta-ajatuksistamme ja osaamisestamme. Jokaista tuotetta varten meillä on oma myyntisivusto, joka auttaa asiakasta tutustumaan tuotteeseen etänä.
Peter Silvennoinen
Myyntipäällikkö




